Jokaiselle nuorelle on tärkeää saada itsenäistyä ja olla osana yhteisöä. Me jokainen muistamme, kuinka olemme kantapään kautta oppineet itsenäistymisen alkeet. Meillä kaikilla tulee olla mahdollisuus työhön ja asuntoon. Nuorille vammaisille yhteiskunta asettaa kuitenkin itsenäistymiseen lisäkynnyksen.

Vammaisuutta on monenlaista. Osa vammoista on lieviä, osa vaikeampia. Monet vammat eivät välttämättä näy ulospäin mitenkään, mutta saattavat silti jollain lailla vaikuttaa toimintaamme. Liikunta- tai muu toiminnallinen vamma vaikuttaa toimintakykyyn eri tavoin kuin kehitysvamma. Me kaikki olemme erilaisia ja kaikilla meillä on omat heikkoutemme ja vahvuutemme. Valitettavasti kuitenkin erottelu meihin ja teihin alkaa jo lapsena. Moni vammaisen lapsen vanhempi kokee, että on parempi olla edistämättä integraatiota, kuin uhrata oma lapsensa ”aina jonon viimeiseksi”. Parempi siis laittaa lapsi erityiskouluun, kuin läheiselle ala-asteelle. Meidän kaikkien tulee katsoa peiliin ja miettiä, kuinka omalta osaltamme edistämme erilaisuuden hyväksymistä.

Muiden ihmisten avun varassa olevien ihmisten asuminen ei pitäisi olla bisnestä. Laki ei edellytä asumispalveluiden kilpailuttamista ja jos palveluita kilpailutetaan, tulisi kriteerit miettiä ihmisläheisesti. Miltä itsestäsi tuntuisi, kun koti voi vaihtua hetkessä ilman, että sinulla on mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, missä asut? On myös muistettava, ettei vammaisilla välttämättä ole samanlaisia valmiuksia kestää muutoksia.

Vammaisten asumispalvelut on luokiteltu avun ja tuen tarpeen mukaan intensiteetin mukaan ja palvelutuottajien tulisi resursoida palvelut tämän mukaisesti. Käytännössä resursseja vedetään alas voiton tavoittelemiseksi. Lisäksi valvonta ei toimi vammaispuolella yhtään sen paremmin kuin vanhushoivapuolella. Valvontaa tulee uudistaa ja siihen on varattava riittävät resurssit.

Ongelmana on myös, että vammaisten tarpeiden mukaisia asuntoja on liian vähän. Pitkäaikaiseen tuettuun asumiseen on Helsingissä vähintään vuoden jono. Tilapäispaikkoista, erityisesti nuorille vammaisille, on vielä suurempi puute. Nuorille on tarjottu Helsingissä paikkoja, jopa vanhainkodista. Kuinka moni nuori haluaa hengailla vanhusten seurassa? Tilapäispaikkojen puute aiheuttaa perheille huolenpitovastuun ilman hengähdystaukoja.

Tyypillisiä paikkoja vammaiselle työllistyä ovat erilaiset päivätoiminnat ja työpajat. Palkka näissä toiminnoissa voi olla jopa niin alhainen, kuin 2,50 euroa per päivä. Työpaikkaruokailukin maksaa enemmän. Erilaisten kokeiluiden kautta osatyökykyisiä on pystytty työllistämään yrityksiin erittäin hyvin kokemuksin. Yhteiskunta tukee merkittävissä määrin osatyökykyisten työllistämistä, joten usein esteenä työllistymiselle on asenne: työpaikoilla ei ole valmiutta sopivan työn suunnitteluun ja organisointiin. Työstä maksetun palkan tulee meillä kaikilla vastata todellista tehtyä työtä, huomioiden työn vaatimukset. Osallisuudella on oma arvonsa, mutta osatyökykyisiä, kuten ketään muutakaan ei saa hyväksikäyttää.

Olkaamme ylpeästi erilaisia ja hyväksykäämme kaikki mukaan porukaan.

Blogi on julkaistu alun perin Uudessa Suomessa 26.3.2019.