Suomessa uskotaan tasa-arvoon, ainakin juhlapuheissa. Silti sukupuolten välinen palkkaero on pysynyt vuosikymmenestä toiseen yllättävän muuttumattomana. Se ei näy yksittäisessä palkkalaskelmassa, mutta kertautuu elämän mittaan suuremmiksi eläkkeiksi, turvallisuudeksi ja mahdollisuuksiksi. Samapalkkaisuus ei siis ole vain työmarkkinakysymys, vaan oikeudenmukaisuuden mittari.
Palkkaeroja perustellaan yhä “uravalinnoilla” ja “markkinoilla”, mutta näitä selityksiä on helppo käyttää kilpenä, joka estää katsomasta rakenteita. Jos naisvaltaiset alat ovat matalapalkkaisia, kyse ei ole työn vähäisemmästä arvosta, vaan arvostuksen historiasta. Naisvaltaisten alojen työntekijät eivät ole vähemmän taitavia kuin teknisen alan ammattilaiset. He tekevät vain työtä, jota yhteiskunta on tottunut pitämään itsestäänselvyytenä.
Samapalkkaisuuden edistäminen ei vaadi ihmeitä, vain päätöksiä, joita ei enää sysätä tulevaisuudelle. Ensimmäinen askel on palkka-avoimuus. Kun palkoista vaietaan, pysyy epätasa-arvo piilossa. Työpaikalla avoimuus ei ole uhka työnantajalle, vaan työkalu oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. Lainsäädäntö, joka velvoittaa suurempaa läpinäkyvyyttä ja mahdollistaa palkkojen vertailun ilman pelkoa vastatoimista, on jo itsessään tehokas korjausliike.
Toinen keino on tasa-arvosuunnitelmien todellinen toimeenpano. Moni organisaatio laatii ne velvollisuudesta, mutta ei käytä niitä muutoksen välineinä. Suunnitelmien tulee olla konkreettisia, resursoituja ja johdon sitouttamia. Pelkkä paperi ei korjaa palkkaeroja, teot korjaavat.
Kolmanneksi tarvitaan naisten tekemän työn arvostuksen nostamista. Se tarkoittaa palkkatasojen tarkistamista, urapolkujen luomista ja työolojen parantamista. Jos yhteiskunta ei maksa arvoa naisten tekemälle työlle, se kertoo enemmän yhteiskunnasta kuin työntekijöistä.
Samapalkkaisuus ei synny itsestään, mutta se on täysin saavutettavissa. Kyse on arvovalinnasta. Haluammeko yhteiskunnan, jossa jokaisen työ arvioidaan sen vaativuuden, ei tekijän sukupuolen perusteella? Kun palkka rakentuu aidosti osaamiselle ja työn vaativuudelle, voittaa koko yhteiskunta ja silloin tasa-arvo ei jää vain juhlapuheisiin, vaan konkretisoituu ihmisten arjessa.
Taru Reinikainen
sopimusalavastaava
Ammattiliitto Pro
Kolumni on julkaistu alun perin Kilpilahden toimihenkilöiden Näkölasi lehdessä joulukuussa 2025.