Kolumnia kirjoittaessa säätiedotukset lupaavat lumimyräkkää Helsinkiin. Taidamme taas päästä lukemaan uutisotsikoista, kuinka lumi yllätti Helsingin. Kaupunkilaisena minulla on ristiriitaiset tunteet lumesta. Lumi luo valoa synkkään talveen, samalla lumen mukana tulee monenlaista kiusaa.
Lumen kasaantuminen kaduille on jokavuotinen harmitus. Jalankulkijat rämpivät hangessa. Ratikat kulkevat miten sattuvat, koska lumi jumittaa ratikan ovet. Pysäköintipaikat ovat aina vähissä kantakaupungissa. Lumen aikaan parkkipaikat katoavat välillä kokonaan, autot eivät. Kaupunkitarinat tosin kertovat pikkuautojen kadonneen lumikasojen mukana.
Lumen hävittämisestä on tullut todellinen riesa kaupungille. Ekologisista lumen hävittämistavoista on pulaa. Lumen kippaaminen mereen, saastuttaa mertamme. Kaupunkilumi ei ole puhdasta. Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt periaatteen lumien hävittämisestä muilla tavoin kuin mereen kaatamalla.
Lumen kaatopaikat eivät yleensä miellytä lähiseutujen asukkaita. Kukapa meistä haluaisi katsella ikkunastaan lumikasaa heinäkuussa. Hernesaaren edustalla koko talven ympyrää pyörivä hinaaja tuottaa oman hiilijalanjälkensä. Espoolaisten lumensulatuskone oli viime talven innovaatio. Kuljetettava laite muuttaa lumikasan vedeksi ja vesi johdetaan suoraan viemäriin. Maksimiteho koneella on 200-300 kuormaa vuorokaudessa, samalla kuluu 6000-8000 litraa polttoöljyä. Aikamoinen päästökasa.
Viime talvena järjestettiin This is Snow Problem -innovaatiokilpailu. Kilpailun tarkoituksena oli kehittää ympäristöystävällisempiä lumen käsittelymenetelmiä Helsinkiin. Pärjänneiden ehdotusten joukossa oli muun muassa idea kaukolämmön paluuveden lämpöenergian hyödyntämisestä lumen sulatuksessa sekä massadatajärjestelmä, joka analysoi miten, missä ja milloin lunta tulisi käsitellä ja sulattaa. Toivotaan, että innovaatioista joku toimisi käytännössäkin. Uusia kehitettyjä menetelmiä päästään testaamaan tänä talvena. Kunhan nyt ensin tulisi lunta.
Kaivo- ja Sinebrychoffin puistojen pulkkamäet ovat lasten, ja vähän vanhempienkin, suosikkipaikkoja talvella. Riemunkiljaukset ja punaiset nauravat posket tuovat ilon meidän kaikkien sisimpään. Jokainen pikkutyttö on lapsena heittäytynyt puhtaaseen lumihankeen enkeliä tekemään. Nykyisin kaupungista harvoin löytää sopivaa hankipaikkaa lumienkeleille. Viime talvena lapsetti ja heittäydyin Hietalahdenrannasta enkelin tekoon. Onneksi. Oli kiva katsella hymyileviä ohikulkijoita heidän ihastellessaan lumienkeliä.
Joulua ja lunta odotellessa.
Kolumni on julkaistu alunperin Kamppi-Eira -lehdessä 4.12.2019 ja Töölöläisessä 8.12.2019.