Etelä-Helsingistä tarvitaan liikenneyhteys Jätkäsaareen

Taru Reinikainen Sinun Tarusi

Helsingissä on viime aikoina käyty kovasti keskustelua asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksista kotiseutuaan koskevaan päätöksentekoon niin sanotusta lähidemokratiasta. Päätöksiä tehdään ja toimenpiteitä toteutetaan asukkaiden mielipiteitä huomioimatta ja sen hetkisestä tilanteesta  välittämättä. Uusimpana esimerkkinä mainittakoon Helsingin Seudun Liikennelaitoksen päätös (HSL) lopettaa raitiovaunulinjan 6T liikennöinnin 6.4.2021

Linjan lakkauttamispäätös tarkoittaa, ettei eteläisistä kaupunginosista pääse suoralla yhteydellä Jätkäsaareen. Alueen asukkaiden elämä hankaloituu entisestään. Käytännössä asukkaiden on kuljettava keskustan kautta Jätkäsaareen ja tämä pidentää asukkaiden matka-aikaa merkittävästi.

Etelä-Helsingin koronarokotuspaikka on Tyynenmerenkadulla Jätkäsaaressa. Alueen asukkaista 15 prosenttia on jo pelkästään ikänsä perusteella riskiryhmäläisiä. Ei ole terveysturvallista ohjata väestöä kiertämään keskustan kautta ja usealla vaihtoyhteydellä Jätkäsaareen. Näin toimiessaan HSL altistuttaa väestöä turhaan koronavirukselle sekä vaikeuttaa asukkaiden pääsyä rokotettavaksi.

HSL perustelee linjan lakkautusta sillä, että asiasta on päätetty vuonna 2015 linjastoliikennesuunnitelmassa ja Jätkäsaaren rakennustöillä. Vuonna 2015 kenellekään meistä ei ollut tietoa maailmanlaajuisesta pandemiasta.  Jätkäsaaren rakentaminen on ollut tiedossa, joten on perusteltua kysyä miksi kaupunki on perustanut rokotepisteen paikkaan, johon on hankala matkustaa julkisella liikenteellä.

Akuutein ongelma raitiolinja 6T:n lopetuksesta on koronarokotuksiin pääseminen. Ongelma ei kuitenkaan koske vain tätä vuotta. Kaupunki siirtää palveluita Punavuoresta Jätkäsaareen muun muassa kirjaston ja  junioreiden käyttämän kuplahallin. Jätkäsaareen on suunnitteilla muitakin koko Etelä-Helsinkiä palvelevia palveluita kuten Bunkkeriin tuleva uimahalli ja liikuntapaikat.

On kummallinen ajatus, että jatkossa joudumme matkustamaan Länsisatamaan keskustan kautta. Kampin alueen asukkaat jo nyt kärsivät täpötäysistä kaljavuoroista. Perheelliset valittavat, ettei lastenrattaiden kanssa mahdu täpötäysien raitiovaunujen kyytiin. Länsisataman toimintaa ollaan laajentamassa, mikä on hyvä asia. Samalla on kuitenkin varmistettavat sujuvat yhteydet joka puolelta kaupunkia, ilman että alueen asukkaat kärsivät sataman syöttöliikenteestä kohtuuttomasti. Monipuoliset julkiset liikenneyhteydet palvelevat sataman toimintaa.

Kaupungin tulisi edellyttää HSL:ää järjestämään korvaavaa suora bussireitti Punavuoresta Jätkäsaareen, vähintäänkin koronarokotusten ajaksi.

 

Taru Reinikainen

Pro Hietalahden puheenjohtaja ja Punavuoriseuran varapuheenjohtaja

 

Kolumni on julkaistu alunperin Kamppi-Eira -lehden Kuulumisia Punavuoresta palstalal 18.3.2021.

 

 

JAA TÄMÄ KIRJOITUS

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn