Saimme alkusyksystä lukea lehdestä, kuinka Telakkakadun remontti on valmistunut lähes vuoden etuajassa. Olin tiedosta innoissani, kuten varmasti muutkin alueen asukkaat. Ilo ei ollut pitkäaikainen. Katu on jälleen kaivettu auki. Autot ajelevat nyt raitiovaunukiskoilla. Pyörille ja sähköpotkulaudoille kulkeminen on vaarallista ja osittain lähes mahdotonta. Minkäänlaista selitystä ei kaupungilta ole asiaan saatu.
Kaupungissa rakentaminen on ymmärrettävästi vaikeaa. Katurakentamisessa voisi parantaa monia toimintatapoja, joilla haitat asukkaille vähenisivät, työmaat valmistuisivat nopeammin ja ruuhkat helpottuisivat työmaiden lähellä. Kaupungin tulisi painottaa hankkeiden etukäteissuunnittelua. Työsuunnittelussa tulisi huomioida eri laitosten ja operaattoreiden suunnittelemat parannustyöt.
Kaupungin tulisi ennen hankkeen aloitusta koota eri osapuolet saman pöydän ääreen keskustelemaan, kuinka työt saataisiin koordinoitua yhteisessä aikataulussa. Katutöissä tulisi huomata avainkohdat, joissa onnistuminen on erityisen merkityksellistä, kuten tulevat vesijohto-, viemäri-, kaukolämpö- ja kaapelityöt. Suunnitelmassa tulisi ajoittaa putkien liitokset, kaukolämmön käyttökeskeytykset, kaapelien jatkokset tai muut muutokset yhtä aikaa katurakentamisen etenemisen kanssa. On kustannustehotonta repiä uutuutta kiiltävää asfalttia auki ja aloittaa työt uudelleen vain muutaman viikon erolla toisiinsa.
Kaupunki voisi lähestyä kadunrakentajia positiivisen kautta. Tekijät voisivat yhdessä innovoida parempia toimintatapoja yhteiseen tekemiseen. Sanktioiden ohella voitaisiin rakentajille miettiä bonuksia, kun sovitut asiat saavutetaan yhteisessä aikataulussa.
Ympäristölle ja kadun käyttäjille tiedottaminen on ensiarvoisen tärkeää. Usein tiedottaminen on pääosin sälytetty urakoitsijalle ja ilman erillistä korvausta, seurauksena on minimitaso. Tiedottamisen tulisi tapahtua yhteistyössä urakoitsijan ja kaupungin kesken, silloin varmistettaisiin tiedon kulku laajemmalle yleisölle. Varmaan nykyisiinkin Telakkakadun tietöihin on hyvä syy. Syy kiinnostaisi myös alueen asukaita.
Telakkakatu ei ole ainutkertainen tapaus, vastaavia tilanteita tapahtuu jatkuvasti ympäri kaupunkia. Kuuluisimpana esimerkkinä varmaankin Mechelininkadun tietyömaa. Asukkaiden ja yrittäjien kannalta on kestämätön tilanne, että valmistuneet tietyömaat aloitetaan kerta toisensa jälkeen uudelleen. Kaupungin tulee edellyttää toimijoilta parempaa suunnittelua ja tiedottamista säästääksemme rahaa, haitallisia ympäristövaikutuksia ja ennen kaikkea asukkaiden hermoja.
Kolumni on julkaistu alunperin Kamppi-Eira -lehdessä 10.12.2020