Asukasaktiiville kaupunkisuunnittelu liikennejärjestelyineen aiheuttaa jatkuvasti harmaita hiuksia. Suunnitelmia tulee yleensä hyvin lyhyellä lausuntoajalla. Onko lausunnoilla mitään virkaa? Usein ainakin oma uskoni on koetuksella. Viime aikoina on käynyt myös ilmi, että lausuntoja annetaan välillä jopa vajavaisten tietojen varassa.
Joskus suunnitelmia muutetaan ja onkin aina upea tunne, kun kaupunkilaisten näkemykset vaikuttavat lopputulokseen. Harvoin kuitenkaan muutetut suunnitelmat tulevat kaupunkilaisille tietoon. Me elämme alkuperäisten suunnittelukuvien utopiassa, kunnes näemme valmiin lopputuloksen, joka yleensä on jotain aivan muuta kuin esitetyissä kuvissa.
Kaartin lasaretin kohdalla useampi taho lausui, että suunniteltu uudisrakennus ei ullakon osalta ole maisemaan sopiva. Kävi ilmi, että kaupunki oli suunnitellut tekevänsä muutoksia uudisrakennuksen ulkoasuun, tätä ei kuitenkaan kaupunkilaisille missään vaiheessa kerrottu. Kun kirjoitin lehteen näkemyksiäni Kaartin Lasaretin suunnittelusta sain palautetta poliitikolta, että elän luulojen varassa. No näin todellakin on, jos kerta suunnitelmia on muutettu. Toisaalta en edelleenkään ole nähnyt mitään muuta kuin alkuperäiset kuvat. Ainakin itse koen tässä valtavan ristiriidan.
Hernesaaren asemakaava kaatui aikoinaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa siitä syystä, että oikeus katsoi alueen liikennesuunnitelmien olevan riittämättömät. Kaupunki on nyt aloittanut kaavoitusvalmistelun uudelleen. Kaupunki pyytää kommentteja osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) esitetään, miksi asemakaava laaditaan, miten kaavoitus etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.
Mielenkiintoista on, ettei kaupunki aio Hernesaaren uuteen suunnitelmaan sisällyttää olleenkaan arviota liikennemääristä, vaan liikenneongelmat aiotaan ratkaista parkkipaikkoja vähentämällä. Hernesaaren lumenkaato ja risteilyliikenne ovat kuitenkin eniten liikennettä rasittavia tekijöitä alueella. Nämä eivät ole siirtymässä mihinkään Hernesaaresta. Lumenkaatoa ainoastaan rajoitettiin muutaman tunnin ajan.
Haluaisin uskoa, että kaupunki aidosti haluaa kuulla kaupunkilaisten näkemyksiä. Jotenkin vain tuntuu, että oikeasti kaupunki haluaa vain päästä helpolla. Kaupunki väittää selvittäneensä Hernesaaren eri liikennevaihtoehtoja, kuitenkin nämä selvitykset tuntuvat olleen pintapuolisia ja niiden on haluttu ainoastaan tukevan alkuperäistä ideaa parkkipaikkojen vähentämisestä.
Miksi kaupunkilaiset lausuvat suunnitelmien pohjalta, joita ei edes aikomuksena toteuttaa? Joku ikävämpi ihminen voisi ajatella, että tässä viilataan asukkaita linssiin. Toivoisin, että asukaat ja heidän näkemyksensä otettaisiin vakavasti. Välillä valitettavasti tuntuu kuulemisprosessien olevan pakollisia hidastetekijöitä kaupunkisuunnittelulle.
Kolumni julkaistu alun perin Kamppi-EIra -lehdessä 24.11.2023.