Yhteiskunnassa on toimintoja, joita ei tulisi yksityistää. Tämä on maalaisjärjen sanelema juttu, eikä pelkästään maailmankatsomuksellinen näkökulma. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että uskon yritystoimintaan. Kunnioitan yrittäjiä, jotka jaksavat puskea läpi vaikeuksien ja työllistää.
Luonnollisia monopoleja ei pitäisi antaa yksityisten yritysten käsiin. Niillä tarkoitan sellaista toimintaa, joita liiketaloudellisesti kannattaa harjoittaa vain yhden toimijan. Sähköverkon yksityistämisestä Carunalle muistamme kauniiden ajatusten vakaista hinnoista osoittautuneen höpöhöpö jutuksi. Yrityksen tehtävä, ihan lainkin mukaan, on tuottaa voittoa omistajille. Asetelma, jossa yritys saa määritellä hinnan ilman kilpailua johtaa aina hintojen kohoamiseen.
Kauhistuttaa, kun ajattelen puheita tieverkon tai rautateiden luovuttamisesta yksityisen yrityksen omistukseen. Kun tie ja kiskot ovat yksityisen firman hallussa, saa firma määrätä mitä tiellä ajaminen maksaa. Tiet ovat verovaroin rakennettu ja niistä ei tule uudestaan maksaa yksityiselle firmalle. Vaihtoehtona on ajella yhteiskunnan hallussa olevilla pikkuteillä. Rautatieverkon osalta tilanne on huonompi ja vaihtoehtoisten reittien löytäminen haasteellista.
Kulkuväylien yksityistämishaaveita perustellaan sillä, että saadaan varoja väylien ylläpitoon. Miksi ihmeessä yksityinen yritys pumppaisi kunnossapitoon yhtään enempää rahaa, kuin on aivan minimissään välttämätöntä? Kaikki on pois tuloksesta. Samaa moottoritietä käyttävät köyhät ja rikkaat, ja kaikki maksavat käytöstä saman hinnan. Ehkä tulevaisuudessa näemme paremmin päällystettyjä kaistoja tai muita luksuspalveluja paremmin toimeen tulevalle kansan osalle. Yksityisen tienpidon ystäville suosittelen käyntiä maassa, missä yksityistäminen on tehty. Ei tiet ole sielläkään järin hääppöisessä kunnossa.
Terveydenhuollon järjestäminen yksityisten yritysten kautta on myös pelottava toimintamalli. Yritystoimintaan kuuluva voitontavoittelu ei sovi yhteen laadukkaan terveydenhuollon kanssa. Yksityistä terveydenhuoltoa myydään väitteellä, että lääkärin pääsee heti. On totta, että monella yksityisellä terveysasemalla resurssit ovat toista luokkaa, kuin julkisessa terveydenhuollossa. Iso ero nykyisten yksityisten lääkäriasemien ja tulevaisuudessa julkisen terveydenhuollon korvaavien lääkäriasemien välillä on hankintalogiikka. Nykyisin jokainen lääkärikäynti, hoitotoimenpide, laboratoriotutkimus ym. kasvattaa yksityisen terveysyhtiön kassaa, koska toimenpiteille on maksaja; yksityinen asiakas, vakuutusyhtiö tai työnantaja. Mahdollisessa tulevassa sote mallissa on suunniteltu, että yritykset saisivat tietyn rahamäärän eli könttäkorvauksen jokaisesta potilasta, jonka ottavat hoidettavaksi. Könttäkorvauksella potilas pitää hoitaa, jolloin jokainen lääkärikäynti, hoitotoimenpide, laboratoriotutkimus ym. pienentää yrityksen voittoa. Lääkärinvala estää lääkärien riman alitukset, mutta yritysjohtoa moraali ei pitele. Vahvaa näyttöä asiasta on jo nyt hoivakodeista kantautuneista järkyttävistä kertomuksista. Nykyisestä yksityisestä terveydenhuollosta ja mahdollisesta sotemallissa puhuttaessa, voisi sanoa ihmisille myytävän eri tavaraa samanlaiselta näyttävässä paketissa.
Toinen yritystoiminnan ja terveydenhuollon yhdistämiseen liittyvä ongelma on investointikysymys. Julkisessa terveydenhuollossa yhteiskunta rakentaa sairaalat ja hankkii sinne potilaiden hoitamiseen tarvittavan tekniikan. Kuinka paljon yksityinen yritys on valmis sijoittamaan laitteistoihin, joita tarvitaan silloin tällöin? Nykyisin yksityinen terveydenhuolto hoitaa flunssat ja pienet kiputilat sekä mittaa verensokerit ja muut pienet jutut. Heti, kun epäillään jotain vakavampaa, potilas huomaa olevansa lähete kädessä matkalla julkiseen terveydenhuoltoon. Koneista ja laitteista tinkiminen kasvattaa tulosta.
Voidaankin kysyä, onko nykyinen julkinen terveydenhuolto tehokasta? Aivan varmasti löytyy kehittämistä. Varmuuden vuoksi tehdyt tutkimukset paljastavat vakavia ja vielä hoidettavissa olevia sairauksia pelastaen ihmishenkiä. Kuinka paljon ihminen on valmis maksamaan oman tai läheisen hengen säästymisestä?
Blogi on julkaistu alun perin Uudessa Suomessa 12.2.2019.