Esteetön Helsinki

Esteettömyyteen kiinnittää huomiota vasta sitten, kun itse joutuu kohtaamaan esteitä. Joka talvi käymme keskustelua sitä, kuinka Helsingin kadut ovat auraamatta jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Sen sijaan keskustelusta unohtuu lähes kokonaan se seikka, että huonosti tehdyt lumityöt saattavat vangita osan meistä kokonaan kotiin. Sama toistuu katutöiden kanssa päivittäin. Esteettömyys on ennen kaikkea toisen huomioimista.

On ymmärrettävää ettemme välttämättä huomioi esteettömyys asioita ennen kuin niistä tulee välttämättömyys omalla tai läheisemme kohdalle. Usein mielikuvissamme ajattelemme esteettömyyden koskevan vain vammaisia esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvia. Todellisuus on kuitenkin toinen. Moni meistä tarvitsee esteetöntä ympäristöä ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Nuori on saattanut loukkaantua ja joutuu käyttämään kyynärsauvoja, perheen äiti tai isä lastenvaunujen kanssa sekä vanhuksen, jonka liikkuminen on heikentynyt hyötyvät osaltaan esteettömyydestä.

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista edellyttää ottamaan huomioon kaikki esteettömyyden osatekijät vammaisten henkilöiden kannalta. Rakennetun ympäristön esteettömyys on paljon muutakin kuin liikkumisen esteettömyyttä, kuten esimerkiksi näkö- ja kuunteluympäristön esteettömyyden huomioimista sekä palvelujen sijoittamiseen liittyviä näkökulmia.

Ei saa unohtaa myöskään olemassa olevan ympäristön esteettömyyttä.Rakennnusluvan saaminen edellyttää esteettömyyden huomioimista. Olemassa olevan ympäristön esteettömyyteen ei kuitenkaan vielä tarpeeksi kiinnitetä huomiota ja tässä me kaikki voimme parantaa.

Valitettavasti uudisrakentamisessakin on vielä paljon tehtävää esteettömyyden osalta. Kuulemme päivittäin tapauksia, jossa on epäonnistuttu, jopa jo suunnittelussa. Kampin uuteen terveys- ja hyvinvointikeskuksen on liikennesuunnittelussa on täysin unohdettu esimerkiksi saattoliikenne. Merkittävä osa terveys- ja hyvinvointikeskuksen käyttäjistä tarvitsee saattajaa autolla tai invataksilla, suunnittelu on kuitenkin lähtenyt pelkästään siitä ajatuksesta, että hyvät julkiset yhteydet riittävät. Surkuhupaisinta on, että kaupunki mainostaa keskusta hyvin saavutettavilla palveluilla. Ideologinen julkisen liikenteen suosiminen ei saa estää henkilön pääsyä hänelle tarpeellisten palveluiden luo.

Välillä suunnittelussa esteettömyys huomioidaan, mutta toteutus ontuu. Tampereella rakennettiin ja myytiin esteetön asunto. Asukas ei kuitenkaan pääse pyörätuolilla kotiinsa tapahtumien aikaan, jolloin esteettömät kulkureitit suljetaan. Suunnittelu ja käytännön toteutus eivät kohdanneet.

Helsingissä on paljon tehtävää esteettömyyden osalta.  Kuitenkin myös onnistumisia on ja niistä on hyvä oppia. Pasilan asema ja Triplan kauppakeskuksen muodostama kokonaisuus  palkittiin Helsingin vammaisneuvoston esteettömyysyunnustuksella. Asema on poikkeuksellisen vaativa kohde, ja siinä käytetyt esteettömyys ratkaisut palvelevat laajaa käyttäjäkuntaa. Kun asiat suunnitellaan ja toteutetaan kunnolla, niin onnistuakin voi.

Maailman toimivamman kaupungin tulee on esteetön meille kaikille.

Kirjoitus on julkaistu alun-perin Kamppi-Eira 26.1.2023.

JAA TÄMÄ KIRJOITUS

Facebook
Twitter
LinkedIn