Jatkuuko nastarengaskielto Lönrotinkadulla?

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan tällä viikolla nastarengaskiellon jatkamista Lönnrotinkadulla. Toivon todella, että täysin turha kokeilu lopetetaan.

Koen kokeilun turhaksi, koska tulokset ovat päivänselviä ilman kokeiluakin. Samaa asiaa on myös jo aikaisemmin tutkittu esimerkiksi Tukholmassa. Olen valmis myöntämään, nastarenkaat aiheuttavat enemmän pölyä ja melua kuin kitkarenkaat. Tämän selvittämiseksi emme kokeiluja kaipaa.

Kokeilun tuloksia voidaan myös perustellusti kyseenalaistaa. Poliisi on keskeyttänyt kiellon valvomisen, koska kieltoa rikottiin niin yleisesti. Jos kerta autoilijat edelleen nastoilla huristelevat pitkin Lönkkaa, niin mitä me ylipäätänsä tutkimme.

Ne muutamat tunnolliset autoilijat, jotka kieltoa noudattavat, rasittavat lähikatujen liikennettä. Tämäkin on kaupungin omien suunnitelmien vastaista. Kaupunki on suunnitellut, että Lönnrotinkadusta tulisi keskitetty autoliikennekatu. On surkuhupaisaa samaan aikaan kieltää osalta autoista ajaminen autoliikennekadulla.

Ihmiset harvoin ostavat autojaan Helsingissä ajelua varten.  Autoja käytetään Helsingistä ulossuuntautuvaan liikenteeseen. Kukaan ei haluaisi autoonsa nastarenkaita, jos voisi sen välttää. Nastarenkaat aiheuttavat huomattavasti suurempaa melua. Nastarenkaita pidetään kuitenkin turvallisempana vaihtoehtona esimerkiksi mökkiteillä.

Renkaiden tekninen kehitys on mennyt huimasti eteenpäin ja kehitys jatkunee. Uskon, että kehityksen myötä yhä useampi siirtyy käyttämään kitkarenkaita. Käyttökelpoisten renkaiden vaihtaminen ei kuitenkaan ole ekologista. Renkaat tulisi käyttää loppuun ja toimittaa kierrätykseen. Uusia renkaita ostaessa kannattaa harkita riittäisikö tulevaisuudessa minun autooni kitkarenkaat.

Uusimpien tutkimusten mukaan kitkarenkaiden määrä on jo kasvanut autoilijoiden keskuudessa. Tämä tuskin on seurausta yhden kadun pätkän nastarengaskiellosta. Annettaisiinko ajan hoitaa tämä ongelma pois päiväjärjestyksestä.

Jatkossa kieltoa lisäksi tehostettaisiin sillä, ettei myöskään kiinteistöille ajaminen olisi sallittua nastarenkailla. Tämä vaikeuttaisi erityisesti Lönkalla asuvien jokapäiväistä elämää. Lisäksi huoltoliikenne kadun yrityksiin vaikeutuisi.

Olisiko nyt syytä lopettaa tämäkin typerä kokeilu ja suunnata säästyneet varat muualle. Varmasti kaupungistamme löytyy tärkeämpiäkin käyttökohteita. Lähinnä kokeilu vaikuttaa autoilijoiden kiusaamiselta, vaikea uskoa, että nastarengaskiellolla merkittäviä muutoksia saavutettaisiin. Jos ei kielletä polttomoottoriautoja, niin edes nastarenkaat. Mitähän seuraavaksi?

Kolumni julkaistu alun perin Kamppi-Eira -lehdessä 13.3.2025.

JAA TÄMÄ KIRJOITUS

Facebook
Twitter
LinkedIn