Punavuori on kaunis joulukuussa. Liikkeet koristelevat näyteikkunoitaan, taloyhtiöiden pihoihin pystytetään joulukuusia ja asuntojen ikkunoihin ripustetaan jouluvaloja. Joulukuu on alkanut Rööperissä pikku pakkasilla. Ihanaa kun on kuivaa, eikä sada. Vaikka merituuli välillä käy koleasti kaduilla, on pikkupakkasessa käveleminen virkistävää pitkän syksyn jälkeen. Nautiskelen tunnelmasta kapeilla kaduillamme viehkeiden talojen välissä. Parasta on istahtaa juomaan kuppi kuumaa johonkin alueemme kahviloista tai ravintoloista.
OmaStadissa osoitettiin rahaa Fredrikintorin kunnostamiseen. Jospa meillä jo ensi jouluna olisi keskieurooppalaiseen tyyliin joulutori Punavuoren sydämessä. Jouluglögiä, pipareita ja kevyttä rupattelua punavuorelaisten kesken, mikä olisi hurmaavampaa.
Nietoksia en Helsingissä kaipaa. Lunta satakoon sen verran, että Sinebrychoffin puistoon saadaan lapsille pulkkamäki. Vaikka lumi tuo kaupunkiin valoa, niin koen että lumesta on enemmän haittaa kaupungissa. Pikku pakkanen riittää, jotta lapset ja lapsenmieliset pääsevät luistelemaan Johanneksen kentälle.
Joulutunnelmaan voi päästä Rööperissäkin. Punavuoressa on paljon herttaisia kivijalkaliikkeitä, joissa on mukava katsella ja kierrellä jouluostoksilla. Samalla pystyt tukemaan paikallisia yrityksiämme hankkimalla joululahjat kotikulmilta. Muista myös osallistua perinteiseen Punavuoren kaunein jouluikkuna kisaan äänestämällä Punavuoriseuran Facebook-sivulla.
Alueen ravintolat laittavat maukkaita joululounaita. Jo pelkästä ajatuksesta herahtaa vesi kielelle. Koronapassin avulla koen itse ravintolaissa olevan turvallista jälleen syödä. Emmeköhän taas tänäkin vuonna pysty jouluherkkuja tilaamaan myös kotiin jouluruokakasseissa.
Joulun alla punavuorelaisten yhteisöllisyys korostuu. Itsenäisyyspäivän aattona kuulimme korttelikonsertteja Punavuoressakin. Ihastuttavia tilaisuuksia, joissa oli mukava tavata naapureita. Kaunista laulua kuului korttelien sisäpihoilta kadulle asti.
Tiesitkö muuten, että Punavuori on yksi Helsingin vanhimpia kaupunginosia. Rödberget nimi löytyy jo 1600-luvun kartoista punaisten rantakallioiden alueelta. Joulun odotus aloitettiin Rööperissä tutkija Seppo Luodon luennolla Punavuoren historiasta. Luento perustui hänen kirjoittamaansa kirjaan.
Hyvää joulun odotusta!
Taru Reinikainen
Punavuoriseuran varapuheenjohtaja
Kolumni on julkaistu alun perin Kamppi-Eira -lehdessä Kuulumisia Punavuoresta palstalla 16.12.2021.