KIRJOITUKSIANI
Täältä löydät blogikirjoituksiani, kolumnejani sekä haastatteluitani.

Kaupunkisuunnittelun on perustuttava tosiasioihin
Helsingin kaupunginsuunnittelu ontuu jälleen. Korkein hallinto-oikeus kaatoi Hernesaaren asemakaavan lähinnä riittämättömien liikennesuunnitelmien takia. Kaupunkisuunnittelun on perustuttava tosiasioihin ja riittävän tarkkoihin selvityksiin, ei ideologisiin tavoitteisiin tai

Sisäinen turvallisuus ei saa jäädä NATO jäsenyyden varjoon
Ulkopolitiikkamme myllerryksessä emme saa unohtaa sisäisen turvallisuuden merkitystä. Meidän on pystyttävä varautumaan uudenlaisiin turvauhkiin, erityisesti kyberturvallisuuteen on panostettava. Tällä hetkellä ollaan uudistamassa vaarallisten kemikaalien ja

Suunnittelua järkevyydellä ei jääräpäisyydellä
Helsinki on tehnyt päätöksen pikaraitiovaunujen tuomisesta kantakaupunkiin. Jälkikäteen on selvinnyt pikaraitiovaunujen olevan liian pitkiä keskustan pysäkeille. Lisäksi keskustan kapeat kadut vaatinevat remonttia soveltuakseen uusille raitiovaunuille.

Kantakaupunkilaisetkin tarvitsevat autoja
Asukaspysäköinnin hinta vaihtelisi kysynnän mukaan. Hinta myös korottuisi pitkällä aikavälillä 90 euroon kuukaudessa. Markkinahintainen pysäköinti kuulemma parantaisi pysäköintipaikkojen saatavuutta alueellamme. Epäilenpä. Samaan aikaan Kaartin lasaretin

Käpylän työväentalolla 30.4.2022 pitämäni vapputervehdys
Hyvät toverit Olen Taru Reinikainen Stadin demarien piirihallituksen jäsen ja Kanta-Helsingin demarien puheenjohtaja. Kiitos, että saan tuoda tervehdykseni teille. SDP on perinteinen työväenpuolue ja olen

Arviointia työmarkkinakierroksesta
Kiky pois -neuvottelukierroksen jälkeen odotin seuraavasta kierroksesta rauhanomaisempaa. Rauhaa ei tullut. Ensin Metsäteollisuus ilmoitti siirtävänsä sopimisen yritysten asiaksi ja hieman perään Teknologiateollisuus ilmoitti lopettavansa työmarkkinatoiminnan

Punavuorelaisten äänitorvi
Punavuoriseuran puheenjohtajan Tuija Lindholmin ja varapuheenjohtajan Taru Reinikaisen haastattelu Kamppi-Eirassa. Lue lisää Kamppi-Eira 21.4.2022

Onko Rööperi unohdettu?
Punavuoresta lopetetaan jatkuvasti palveluita, eikä uusia palveluita saada tilalle. Olemme Punavuoriseurassa seuranneet kehitystä huolestuneina. Asukastalo Betania on ollut remontissa. Talon piti avata ovensa syksyllä 2021.

Kesäterassialue Hietalahteen
Helsingin kaupunki on järjestänyt kahtena edellisenä vuotena suositun kesäterassi alueen Helsingin toreille. Ensimmäisenä kesänä terassi oli Senaatintorilla ja viime vuonna Kasarmintorilla. Terassialueet ovat olleet suosittuja

Vielä kerran lumesta
Lumen tulo, lumen poiskuljettaminen ja lumen hävittäminen aiheuttavat joka talvisen ongelman Helsingissä. Minäkin jo kolmannen kerran kirjoitan lumesta tänä talvena. Muutaman vuoden ajan Helsingissä oli