KIRJOITUKSIANI
Täältä löydät blogikirjoituksiani, kolumnejani sekä haastatteluitani.

Miksi minun pitäisi äänestää EU-vaaleissa?
Europarlamenttivaalit järjestetään Suomessa 9. kesäkuuta 2024. Ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 29.5.–4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.–1.6.2024. Jos olet Suomen tai EU:n kansalainen ja viimeistään vaalipäivänä täyttänyt 18 vuotta,

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Otsikon vanha sananlasku tuntuu unohtuvan kaupunkimme virkamiehiltä harmillisen usein. Valitettavasti jälleen kerran kaupunkimme tarpeellisia hankkeita kaatuu huonon valmistelun vuoksi. Maailman toimivimmalta kaupungilta on lupa odottaa

Baanoja baanan perään
Helsingin kaupunki on panostanut taloudellisesti baanojen rakentamiseen ja kunnossapitoon merkittäviä summia. Tälläkin hetkellä on suunnittelussa baanoja eri puolille kaupunkia. Pyöräily on kannatettava liikkumismuoto. On kuitenkin

Liukastelua ja kuperkeikkoja
Viime aikoina kaupunkilaisia on keskusteluttanut yli kaiken katujen ja erityisesti jalkakäytävien talvikunnossapito. Liikkuminen jalkaisin kantakaupungissa on tällä hetkellä varsinainen akrobatian taidonnäyte. Onnettomuuksiltakaan ole valitettavasti vältytty.

Maailman toimivin kaupunki?
Helsinki mainostaa itseään maailman toimivimpana kaupunkina. Asukkaille kyseistä lauseesta on tullut vitsi, ainakin silloin kun lause on rakennustyömaan kyltissä. Mikä Helsingin rakentamisessa oikein on vialla?

Uusi vuosi – vanha toive
Uuteen vuoteen liittyy usein lupaukset, yleisimin paremmasta elämästä tai elämäntavoista. Itse olen pyrkinyt välttämään lupausten tekemistä. Usein miten lupausten toteuttaminen jää minulta puolitiehen, varmaan monella

Arkea juhlassa
Harvaan asiaan liittyy yhtä paljon muistoja, suuria tunteita ja odotuksia kuin jouluun. Yleensä joulun alla ensimmäinen kysymys ystäviä tavatessa onkin mitä aiot tehdä jouluna. Moni

Miksi lakkoilemme?
Pro on ryhtynyt syksyn aikana työtaistelutoimiin, koska Orpon hallituksen suunnittelemat työlainsäädännön muutokset toteutuessaan heikentävät toimihenkilöiden työehtoja ja toimeentuloa. Hallitus muuttaa Suomessa vakiintunutta yhdessä sopimisen kulttuuria

Voimmeko vaikuttaa kaavoitukseen?
Asukasaktiiville kaupunkisuunnittelu liikennejärjestelyineen aiheuttaa jatkuvasti harmaita hiuksia. Suunnitelmia tulee yleensä hyvin lyhyellä lausuntoajalla. Onko lausunnoilla mitään virkaa? Usein ainakin oma uskoni on koetuksella. Viime aikoina

Esplanadien terassit
Esplanadeille rakennettiin viime keväänä terassialueet. Samalla autoilulle varattiin molempiin suuntiin yksi kaista. Nyt on valmistunut tulokset ensimmäisen vuoden kokemuksista. Kyselyyn vastasi yrityksiä, kiinteistönomistajia sekä tapahtumanjärjestäjiä.