syyskuu 2024

Hernesaaren kaavoitus etenee

Hernesaaren kaava kaatui hallinto-oikeudessa vuonna 2021 ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuotta myöhemmin. Hernesaaren ”uusi” kaava oli lausuntokierroksella syyskuussa. Hämmentävistä oli, että käytännössä kaavassa ei ollut muuttunut juuri mikään. Oikeudessa katsottiin aikoinaan Hernesaaren liikenneselvitysten perustuneen liikaa olettamuksiin. Hallinto-oikeus korosti ratkaisussaan Hernesaareen liikenteen olevan käytännössä yhden kadun(Telakkakatu-Hietalahdenranta) varassa, jonka kantokyky ei ole riittävä 7600 uudelle asukkaalle ja 3000 […]

Hernesaaren kaavoitus etenee Read More »

Kokonaissuunnittelu kunniaan

Kaupunkiliikenne ilmoitti katkaisevansa bulevardin kaikelta liikenteeltä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Minulla oli tarve matkustaa Punavuoresta Sörnäisiin. Ajattelin, että otan HSL:n korvaavan bussin Ruoholahteen ja hyppään metroon. Mutta eihän se metro vielä viime viikonloppuna kulkenut kuin Kamppiin. No ensin bussilla Kamppiin ja siitä raitiovaunulla Sörnäisiin. Normaalisti olisin ajellut kotoa yhdellä ratikalla perille asti. Tämä oli vain pieni

Kokonaissuunnittelu kunniaan Read More »