joulukuu 2021

Liiallisen ylityön teettäminen työturvallisuusrikoksena

Korkeimmassa oikeudessa (KKO 2021:52) on käsitelty tapausta liiallisen ylityön teettämisestä. Tapauksessa työnantaja oli teettänyt työntekijöille huomattavia määriä enemmän ylitöitä, kuin työaikalain enimmäismäärän mukaan olisi sallittua. Korkein oikeus katsoi, ettei työaikalain (TAL) määräysten rikkominen suoraan voi aiheuttaa rikosoikeudellista vastuuta. Kuitenkin liiallisen ylityön teettäminen saattaa aiheuttaa rikosvastuun tapauskohtaisen arvion perusteella työturvallisuuslain (TTL) mukaisten velvoitteiden rikkomisena. Korkeimman oikeuden […]

Liiallisen ylityön teettäminen työturvallisuusrikoksena Read More »

Joulun odotusta Rööperissä

Punavuori on kaunis joulukuussa. Liikkeet koristelevat näyteikkunoitaan, taloyhtiöiden pihoihin pystytetään joulukuusia ja asuntojen ikkunoihin ripustetaan jouluvaloja. Joulukuu on alkanut Rööperissä pikku pakkasilla. Ihanaa kun on kuivaa, eikä sada. Vaikka merituuli välillä käy koleasti kaduilla, on pikkupakkasessa käveleminen virkistävää pitkän syksyn jälkeen. Nautiskelen tunnelmasta kapeilla kaduillamme viehkeiden talojen välissä. Parasta on istahtaa juomaan kuppi kuumaa johonkin

Joulun odotusta Rööperissä Read More »

Saako kuulolaite näkyä?

Kuulolaitteen tarkoituksena on helpottaa kuulemista ja sitä kautta elämänlaatua sekä mahdollisuutta toimia yhteiskunnassa. Millään muulla ei pitäisi olla merkitystä. Valitettavasti kuulolaitteeseen saattaa kohdistua erilaisia pelkotiloja tai jopa häpeää. Moni myös vitkuttelee laitteen hankinnassa. Häpeä kuulolaitteesta tai pelko kiusatuksi tulemisesta voi kuitenkin johtaa siihen, ettei henkilö käytä kuulolaitetta ollenkaan. Kaapissa maatessaan kuulolaite ei palvele tarkoitustaan. Vanhuksilla

Saako kuulolaite näkyä? Read More »

Taru Reinikainen In English

Suojaako kaavoitus aidosti tuholta?

Hietalahden suunnittelu etenee vauhdilla. Helsingin kaupunginmuseo ja museovirasto ovat omalta osaltaan suhtautuneet kaavamuutoksen lähtökohtiin kriittisesti paikkaan sopimattomana. Alueen väljyys katoaisi ja kaupunkinäkymät muuttuisivat olennaisesti. Valitettavasti edes Museoviraston näkemys kulttuuriympäristömme merkityksestä ei takaa upean historiallisen alueemme säilymistä. Hietalahdessa on haettu suojelua Juha Ilosen suunnittelemalle Aquitania-rakennukselle, jossa nykyisin toimii Hampton Bay -ravintola ja Nesteen huoltoasema. Kaupungilla ei

Suojaako kaavoitus aidosti tuholta? Read More »